maanantai 22. marraskuuta 2010

Pieni tonttumies

Pikkutontulla yllä pörröturkkiliivi äidin lapsuudesta





Joulunodotusta!

Joulukortit 2010


Maanläheiset värit ja joulupallot tämänvuotisten joulukorttien teemana. Kortteja olen tehnyt noin kolmisenkymmentä. 

Ajatuksena oli ensin tehdä joulutonttukortteja mutta niissä olisi mennyt ikä ja terveys. Liikaa saksimista ;) Niitä valmistui loppupelissä kuvassa oleva ainokainen.

Tähtikortteja olen mielestäni tehnyt jo kertaalleen muutama vuosi sitten. Ainoastaan eri väreissä, joten se aihepiiri oli kanssa nähty. Nyt valmistui kaksi tähtikorttia.

Huopapalojen jäämistä tein lapsenmielisen autokortin. Tämäkin kuvassa oleva kappale on ainokainen. 

Näillä siis mennään tämä joulu =)

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Kädentaidot - tekemisen ilo

Olen miettinyt, että milloin minusta tuli käsillätekijä.
Vastaukseksi keksin vain, että olen aina ollut. 
Väitän, että askartelu on niin iso osa minuutta että ilmankaan en osaa olla.
Käsillätekeminen on minun tapani käyttää luovuutta.
Osaan ideoida ja toteuttaa pieniä asioita.
Tällä taidolla kompensoin monia puutteitani.
Tässä harrastuksessa tunteja ei lasketa mutta yleensä lopputulos palkitsee.
Puhuisin elämäntavasta.


Nämä villasukat olen varmaan joskus ala-aste/yläasteikäisenä neulonut
Nyt ne ovat olleet käytössä kummankin lapseni vauva-aikana
(vaaleanpunaiset raidat eivät ole yhtään häirinneet vaikka poikia tulikin)


Vaaleanpunainen kaitaliina
(tehty ehkä n. 10 vuotta sitten, opiskeluaikoina)


Jouluinen kaitaliina
(tämä on tehty yläasteen kätsäntunnilla n. 15 vuotta sitten)


Näitä kattausliinoja olen tehnyt niin paljon, että malli on iskostunut päähän ;)
Kaikissa väreissä lähestulkoon löytyy
Muistanpa antaneeni mm. kummitädille 6 kpl sarjan aikanaan
Ensimmäiset on virkattu teini-iässä, viimeisimmät hiljattain


Ihminen ei myöskään selviä ilman erilaisia reunapitsejä...
Nämä on tehty joskus ala-aste-/yläasteaikoina
Esikoisen syntymän alla yksi pitseistä pääsi koristamaan vaavin pyllypyyhettä 

Tämä vauvan peitoksi ajateltu virkkaustyöni on uudistuotantoa ( n. 5 vuotta vanha)
Esikoisen ajattelin olevan tyttö, joten varmana asiasta otin ja värjäsin valkean työni vaaleanpunaiseksi.
Ja sitten kävikin niin, että tuli poika ja tuli toinen poika...
Siellä se kaapissa seisoo ja odottaa saajaansa =)  

(Tällä hetkellä työn alla joulukortit, niistä lisää vähän myöhemmin.)

lauantai 6. marraskuuta 2010

työ -minä vs. koti -minä

Business world
 
Koti -minä on aika kaukana työ -minästä. Kotona olen vähän liian rennosti. Välillä on niin kauhtuneita vaatteita, ettei oikein meinaa uskaltaa mennä ovelle ovikellon soidessa. Onkohan tukkakaan aina kammattu? 
 
Työpukeutumiseen pitää panostaa jo asiakaspalvelun vuoksi enemmän. Nyt on meneillään tauko työelämästä, joten koti -minä saa ottaa vallan.

Pieniä ripauksia jouluisuutta

paperitähti
valosarja
joulutee

Neulottu keeppi

Kaksi oikein, kaksi nurin. Silmukoita 128 pyöröpuikoille, työn pituus 44 cm. 
Helpompaa ei voi enää olla. Neuloskukkanen koristeena. 


Tässä keeppi vielä käytössä. Olen ajatellut sen villakangastakin seuralaiseksi. Tervetuloa talvi!
 
Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!