keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Vauvahuumaa & helleherkkuja


Pienokainen syntyi keskelle helteiden. Aika on mennyt pitkälle sisätiloissa, sillä kuumuuteen en pientä ole uskaltanut viedä. Jäätelö ja herkut ovat maistuneet lämmöstä huolimattakin ;)

 

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Kesäaskarteluja

Vaikka poikasen päiväunien aikaan on hyvä itsekin levähtää, ei se aina onnistu. Tänään innostuin askartelemaan niin, että lepohetki jäi myöhempään ajankohtaan.

Spreijasin pihalla metallisen karkkirasian valkeaksi ja koristelin purkin tarroilla. Sisältö on tarkoitettu Piltti-purkkien korkeista tehdylle muistipelille. Viimeisimmästä Piltti-lehdestä nappasin talteen valmiit muistipelin kuvat. 

Ja mikä parasta: mitään ei ole projektiin tarvinnut hankkia ja silti poikanen oli iloinen äidin tekeleestä =)

 

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Kodin tilaihme -kodinhoitohuone

Neliöitä on ehkäpä noin neljä mutta toiminnallisuuksia sitäkin enemmän. Tässä kuvattu muutamia.. Tämä on pääasiallisesti minun valtakuntaani.
  1. Minä surffaan netissä
  2. Minä meikkaan
  3. Minä pesen pyykkiä ja säilytän pesuaineita
  4. Minä lääkitsen perhettä, kun on tarvetta
  5. Minä pakastan marjoja ja ruokaa 

Sen lisäksi täällä voi ommella ompelukoneella ja askarrella muutenkin. Yläkaapeissa säilyy pyyhkeet ja petivaatteet sekä alakaapistossa likapyykki yms. pikkusälä. Mikä tehopakkaus! <3





 

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Me, myself and I

Raskausviikkoja alkaa olla takana 38. Odottavan aika on pitkä. Esikoinen pitää kyllä puuhaa yllä mutta hiljalleen omat otteet ja liikkeet ovat alkaneet hidastua ja ajatukset kääntyä omaa napaa kohden.

Ei jaksa enää juosta hippaa. Nyt on muiden vuoro hauskuuttaa kolmevuotiasta pojan viikaria.

Hyötykasviviljelyä

Paprikaa ja kurkkua!
Pienellä pihalla on kaikki tehtävä pienoiskoossa. Toivotaan silti, että sadosta tulee runsas ja maittava. Nyt on päästy toistaiseksi vain maistelun asteelle ;)

Kukkasia


Kukkasista saa hurjasti väriterapiaa muutoin olenkin niin neutraaleiden värien ystävä.

Keittiön uusi valaisin

Kotiprojekti jatkuu. Keittiö on saanut uuden valaisimen ja tykkään kovasti. Antaa kunnolla valoa pimeämpinäkin iltoina.

Eteisen tuunaus

Tämä taitaa olla viimeinen tapettitarra meidän huushollissa. Eteisen peilikaapin alalaitaan asensin ja sopii siihen oikein mainiosti.

Vauvan oma soppi

Tavarat ovat pitkälti perua esikoiselta. Värimaailmana on haettu sellaista aitoa nallekarhufiilistä, beigeä ja ruskeeta.

Aiempi postaus haaveilemastani vaunuverhosta on toteutunut ja toimii erittäin hyvin. Myös vauvan huoneeseen piti vähän laittaa seinälle tapettitarroja.

Vanha matto - parempi valinta

Vanha matto toimii kaikkein parhainten esikoisen huoneeseen. Äidin kätköistä löytynyt matto ja siskoni se meille roudaama. Toimii!
Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!