perjantai 28. tammikuuta 2011

Neulottu pipo

Muistatteko vielä alkutalvesta neulomani keepin? Keeppi on nyt hiljattain saanut kaverikseen myös pipon. Tupsullisen pipon.

Innokkaana mallina esikoiseni, joka poseeraa suloisissa Snoopy-kalsareissaan. Minun kalsari-Kalle =) 
(ps. käytän hänestä nykyään myös nimitystä riiviö-Rami. Aika paha uhmaikä...)

Oikein hyvää viikonloppua!



sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Valokuvakirjoja


Olen jäänyt totaalisen koukkuun valokuvakirjojen tekemiseen...

Ifolor mainostaa telkkarissakin valokuvakirjojen helppotta. Itse tykkään tosin käyttää Extrafilmin kuvaohjelmaa. Nämä yllä olevat kirjaset ovat Enjoy-mallia. Tosi nopeita ja helppoja tehdä ja toteuttaa. Itse kuvien valitseminen on se työläin vaihe.

Puolen vuoden sisällä on siis syntynyt kirjat kuopuksen ristiäisistä, esikoisen ja minun yhteisistä  synttäreistä ja joulusta 2010. Seuraava kirjakin on jo mietinnän asteella.


Tämä on hauskaa puuhaa, joten koukuttuminen ei yhtään haittaa =)

Tuunauksia


Sarjassamme pienet arkituunaukset:
 


Tuo tuubi tuossa kynttiläjuttujen vieressä on alkujaan viinipullon pahvikotelo (tummanpunainen!). Tuunasin sen ensin maalaamalla valkeaksi ja sitten vielä päälle liimasin mulperipaperin eri keeper- vesi seoksella. Putkilo kätkee sisuksiinsa kaikki sukkapuikot ja virkkuukoukut, joita on alkanut kotiini kerääntyä.


Tarvikkeet kaikki kodin kätköistä, joten uusiokäyttöä parhaimmillaan.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Joululoman askarteluja






Kotiäidin arjessa varsinaistaa lomaa ei tunneta, sillä päivät ovat samankaltaisia olipa viikonloppu tai arki, juhlapyhä tai normipäivä.

Joulunaikaan lasten kanssa mummulassa ollessa askartelin pakkaspäivien iloksi useamman 3D- kortin. Lastenjuhliin minusta olisi aina ihana viedä omatekoinen kortti. Ei se aina ihan onnistu mutta näillä korteilla mennään nyt taas muutama tuleva juhlatilaisuus =)

Puolivuotias

Kuopus 6 kk 11.1.2011
Meidän pieni nassikka on jo puolivuotias. Aika juoksee vauhdilla! Onnea pieni rakkauspakkaus =)

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Sanoista tekoihin

Hiihtotouhuissa =)
Liikunnallisen uuden vuoden olen aloittanut hiihtämisellä. Latu on lähellä, muutama sata metriä ja perillä ollaan. Ja mikä parasta, siellä ei juuri ketään hiihtele vastaan taikka ohitse ;)

Olen myös ilmoittautunut lähikoululla tiistaisin järjestettävään kiinteytysjumppaan. Wow, tästä se lähtee =)

Lisäksi, että olisi myös jotain muuta odotettavaa, menen keväämmällä lasityökurssille. Siellä sitten sulatellaan lasista (toivottavasti hienoja ja uniikkeja) koruja. I like it! 
Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!