sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Club For Five


Tämä bloggaaja on ollut keikalla, eikä ihan millä tahansa keikalla. Club for Five -yhtyeen Ihmiset- kiertueen ensimmäisellä konserttikeikalla. Olen vaikuttunut. Kuinka onkaan olemassa ihmisiä, jotka osaavat käyttää ääntään niin, että kuulijalla kulkee kylmät väreet pitkin kroppaa.

Erityisen vaikutuksen minuun teki Tuukka Haapaniemen ja Eeppi Ursinin lauluääni. Suosittelen lämpimästi lauluyhtyeen keikalle osallistumista!

Kiitos naapurin A, että nappasit minut mukaasi konserttiin :)



torstai 26. tammikuuta 2012

Itse tehtyä - avainkaulanauha


Töissä käytetään nykyään kulkukorttia. Sille oli työpaikan koruillassa kiva tekaista uusi kaulanauha. Tää on taas aika herkkää ja ehkä vähän turhankin blingblingiä mutta minkäs teet.

Kyllä tää nyt sen alkuperäisen mustan perusnyörin voittaa!

Alemmassa kuvassa on ranneketju, minkä myös eilen illalla tehdä täräytin. Vähän samassa hengessä mennään. Kyllä tuollaiset kädentaitoillat on niin terapeuttisia, että uutta iltaa jo kuulemma suunnitellaan :)

Itse tehtyä - huovuttaminen

Viikonloppuna kävin huovuttamisen perustekniikoiden opissa Kansalaisopistossa. Muistan huovuttaneeni viimeksi joskus ala-asteella jos äidin kanssa kokeilemaa pesukonehuovutusta muutama vuosi sitten ei lasketa mukaan.

Huopapalleroiden tekemistä pitäisi vielä jatkaa, ei ole riittävän montaa pallukkaa vielä valmiina. Jonkun sorttinen koru olisi suunnitelmissa tehdä...

Alempi versio oli tasotyön harjoittelua ja visiona olisi tehdä joku pussukka, ehkä pikkuinen kassikin puisilla käsikahvoilla olisi aika kiv. Pieni kimaltelu tasotyössä on todella kimalletta. Hukutin sinne huovan sekaan sellaista Angelina nimistä "hopealankaa"

We will see - tässä vaiheessa ei voi vielä tietää mitä lopputuotoksena syntyy ;)


sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Aleostoksilla

Ainoat alennusmyynneistä tehdy hankinnat! Ei muuta sanottavaa kuin ihmeellistä. Joskus voi käydä näinkin.

Esikoiselle rubber rain set ja plain rain set without fleece. Toimitus huippunopea Tanskasta asti.



Pikkumiesten uudet tukat



Korvien päälle kasvaneet rokkitukat ovat vihdoin saaneet väistyä. Kiitos lasten kampaajatädin!

Kuvista voi päätellä, että sankarit eivät olleet kovin innoikkaita kuvattavia sunnuntaisena aamupäivänä jos ilmeitä tarkastelee.. hohhoijaa :)

perjantai 6. tammikuuta 2012

Esikoisen "koulupöytä"

Kouluikään on vielä kaksi vuotta mutta tämä koulupöytä on tässä vaiheessa tarkoitettu ehkä enemmänkin piirtämiseen...

Laatikoihin voi jemmata tärkeitä juttuja ja piirustuksia ja lukolliseen laatikkoon sitten niitä pikkuveljeltäkin salattavia juttuja.






Ostin koulupöydän kaksi vuotta vanhana mutta erittäin siististi pidettynä. Löydön tein työpaikan nettikirppikseltä :) Samaa pöytää myy tällä hetkellä verkkokauppa www.on24.fi nimellä kirjoituspöytä function.

Vetimien vaihto mulla on työnalla, kuten kuvastakin näkyy. Kalusteruuvit on liian pitkät ja vetimet eivät kunnolla kiristy paikoilleen. Valkoiset muoviset vetimet saavat siis lähteä uusien metallisten tieltä.

Metallikahvat on Kodin Terrasta, pöytävalaisin Ikeasta. Ikeasta on myös lasten tuoli ja pieni kirjoitusalusta. Joulupukki toi Sonyn cd-soittimen. Kuopuksen Martti kurkistaa hyllystä :)

Aika kovaa vauhtia esikoiseni kasvaa kohti kouluikää! Alkaa olla jo ison pojan juttuja.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Tervetuloa vuosi 2012


Toiveissani tälle uudelle vuodelle olisi
  • pari kivaa ulkomaanreissua
  •  rentoutta arkeen (opettelua edelleenkin...)
  • uskallusta hypätä uusiin haasteisiin
  • luottamusta siihen, että pärjään tilanteessa kuin tilanteessa
  • hopeaharrastuksen aktivoiminen
  • moottoripyörä ;)
Niin ja siitä säästämisestä kannattaisi sitten varmaan aloittaa jos meinaa nuo konkreettiset toiveet toteuttaa :D 

(Ja tuo kuvan amaryllis parin viikon hiljaiselon jälkeen on avautumassa.. :) Ei ihan ehtinyt jouluksi!)

Uuden vuoden tunnelmissa




Pikku pakkanen on lämpöisesti tervetullut!
Viime vuonna näihin aikoihin aloitin hiihtokauden..
Nyt ei ole lumesta tietoakaan.

Hyvää alkanutta vuotta!
Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!