lauantai 25. helmikuuta 2012

Valokuvatarrat

Bongasin sattumalta smartphoton nettisivuilta valokuvatarroja.
Aika kiva idea mielestäni kortteihin ja kirjeisiin. Hintaa tarroilla on 6,95€. Samaan hintaan tulee kaksi tarra-arkkia A4. 

Tosi helppoa ja kätevää :)

ps. noi pienet sormet on esikoiseni nakit. Hän piti arkkia paikoillaan, kun minä kuvasin. Näppärää!

tiistai 14. helmikuuta 2012

perjantai 10. helmikuuta 2012

Ystävänpäivälahja




AmandaB -lasipurkki on samaa settiä kuin joulun aikaan ostamani purnukka. Tämä yksilö on vaan laiha ja pitkä, kun edellinen oli pullukka ja lyhyt. Joulun purkki oli luonnollisesti täytetty joulusuklailla ja koristeltu tummanpunaisin sydämin.

Ystävänpäivän aikaan purkki sen sijaan täyteen vaahtokarkkeja ja aika superherkullinen lahja annettavaksi. Sydämet olen virkannut Miian Seppälän kirjan Kaarnasydän ja Sammalkranssi ohjeen mukaisesti (ohje sivulla 136)

Ystävänpäiväkortti 2012


torstai 2. helmikuuta 2012

Testauksessa

Kuva Milka Alanen
 Kinesioteippaus

Ryhti kuntoon teippaamalla – niskavaivaisen uusin pelastus

Tuntuu kuin näkymättömät kädet vetäisivät hartioitani taaksepäin. Yhtäkkiä rintakehääni ei enää kiristä ja hartiani ovat vapautuneet jännityksestään. Lysähtäneestä Notre Damen kellonsoittajasta on kuoriutunut hetkessä ryhdikäs ballerina.
Kaikki on pelkän teipin ja fysioterapeutti Seppo Pehkosen ansiota.

Kinesioteippaus on niskavaivaisen uusin pelastus. Japanista maailmalle levinnyt menetelmä perustuu yksinkertaiseen ideaan: teippi siirtää ihoa, jolloin sen alla olevat kudokset asettuvat haluttuun asentoon. Seppo on tehnyt minulle ohjaavan teippauksen, joka pitää ryhdin kasassa ja pakottaa lihakset treenaamaan uutta asentoa. Teipit kestävät iholla muutaman päivän.

Jo ryhdin oikeneminen tuntuu ihmeelliseltä, mutta teippi poistaa myös kipua. Pieni ihon venyttäminen saattaa parantaa jumiutuneen niskan, tenniskyynärpään tai juoksun rasittaman polven. Kukaan ei täysin tiedä, miksi.

– Asiakkaat eivät meinaa uskoa, että teippi voi poistaa kivun. Sanon, että emme mekään meinaa. Silti se toimii.

Teippausta voi kokeilla myös kotona. Oppia saa Kinesioklinikan järjestämistä koulutuksista ja kinesioteippiä myydään apteekeissa ja urheilukaupoissa. Viiden metrin rulla maksaa 10–15 euroa.

Teksti Heini Maksimainen,  julkaistu lehdessä MN 3/2012

-> Tätä on nyt sitten kerran kokeiltu kotona. Ihmeellinen juttu, jotain painolastia se keventää hartioilta :) Minä tietysti helpottaisin olotilaani lopettamalla kaikki virkkaamiset ja muut pienet piipertämiset mutta kun en pysty. Haen siis helpotusta niskavaivoihin kokeilemalla jotain uutta ja erilaista :D

"Pikkusisko"


Valkoinen virkattu matto on tarkoitettu vessaan. Malli on sama kuin isommassakin ja olen vain jättänyt kerroksia virkkaamatta saadakseni pienemmällä halkaisijalla varustetun maton.

Mattoja on itseasiassa joulun jälkeen syntynyt kaksi. Toinen lähti äidin vessaan ja toinen päätyy siis itselle. Hetken kestää ennenkuin paksu matonkude asettuu paikoilleen, kuvassakin se vielä "kupruilee".
Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!