keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä!


 

Pääsiäisaskarteluja. Kirja on englanninkielinen Tilda-sarjan Crafting Springtime Gifts. Tone Finnangeria siis. Kirja on seissyt hyllyssäni useamman vuoden ja nyt ensimmäistä kertaa sain inspiraation.

Kankaat on löytöjä omista kätköistä. Tätä Linumin kangasta on mielestäni edelleen saatavilla. Mekon kohdalla olen poikennut alkuperäisestä ohjeistuksesta.

Tossut virkkasin ja satiininauhalla sidoin ne napakammin pupujussin jalkoihin, melkein voisi sanoa niitä tennareiksi. Nenä on väritykseen sopivaa muliinilankaa, jota myös löytyi omista lankakätköistä. Tämä on jälleen näitä projekteja, jotka eivät varsinaisesti maksaneet mitään. Tai no hetkittäin ehkä vähän hermoja, kun kone meinasi takkuilla...

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Olen tyytyväinen tuotokseeni. Miehelle jälleen pisteitä, että jaksoi tulkita kaavoja puolestani. Minä en selvästi ole mikään ohjeiden lukija, joten mielelläni ulkoistan sen asian toisaalle :)

Oikein ihanaa pääsiäistä!

Pääsiäistunnelmissa


Tämä ruukkunarsissi ilahdutti kotiamme jo tässä ennen pääsiäistä. Keltainen kuuluu ehdottomasti kevääseen ja on ihanaa, kun viime päivät ovat olleet auringonpaisteisia. Uusi työ on alkanut mukavasti ja hyvältä tuntuu. Pääsiäisloma ja vielä talvilomakin tuloillaan :)

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Jotain virkattua


 
Tämä virkattu rahin päällinen oli tilaustyö. Ystävättäreni hankki langat, minä toteutin työn. Virkkasin kudetta kasin koukulla, jolloin työ on tiivis ja jämäkän oloinen. Erityisen iloinen olen, että reunus sivuosan ja päällyskappaleen liitoskohdassa on mielestäni oikein siisti. Vaikutti siltä, että saaja oli tyytyväinen ja se on iloinen asia :)
 
Ohjeistuksena olen käyttänyt seuraavia Kangasaitan ohjeita

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Linnunpesä


Neuloin keltaisesta paperinarusta kranssin pääsiäistä ajatellen. Tein tarkoituksella suhteellisen pienen "linnunpesän", jossa munien virkaa toimittaa suklaamunat. Voi olla, että tarjolla olohuoneen pöydällä nämä yksilöt eivät kauaa kestä... 
On tunne, että saattavat eksyä omien linnunpoikien suuhun :)

torstai 21. maaliskuuta 2013

Vesirokko

Molemmilla muksuilla. Vesirokko. Huokaus.
Meillä silitellään, sylitellään ja paijaillaan.
Ei tahdo ruoka maistua ja itkettää.
Pääsiäisretki mummolaankin on vaarassa peruuntua.
Itkettää isompaa vielä lisää.
 Kyllä se siitä.
Päivä kerrallaan parempaa kohti mennään.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Viherinnostus

 
Viherintoutta. Kaikkeen kasvavaan.
Voi, kun lumet sulaisi ja pääsisi pihahommiin.
Etupihan kukkapenkki odottaa hoitoa ja lisää uutta kasvillisuutta.
Kukkapenkkisuunnitelmia on kirjattukin jo muistilapulle asti.
Tätä kasvi-innostusta ei myöskään laannuta Viherpeukaloiden kasvikuvasto :) 
 
Ylläolevan kultaköynnöksen oksan toin jokunen aika sitten työpaikalta kotiin. Mies taivutti metallista kaarevan kehikon ja siihen asettelin kultaköynnöksen. Toisen oksan voisi laittaa kiertämään vastasuunnasta, jolloin kasvi olisi vähän runsaampi. Täytyykin kurkata työpaikalla josko kultaköynnös rönsyilisi taas liikaa.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Pääsiäispussukoita



 
Smartphotolla on mainioita valokuvalahjoja. Monenmoisia. Itse teetätin tällä kertaa valokuvalla ja pääsiäislorulla olevia pieniä karkkipussukoita. Näitä pussukoita voisi hyvin käyttää vaikka lasten syntymäpäivillä pienten muistamisten antamiseen.
 
Ainoa harmitus kohdallani oli se, etten tajunnut kuinka pienellä loru on printattu korttipohjaan. Kannattaa siis jättää pitkät kirjotelmat väliin ja mieluummin olla ytimekäs toivotusten suhteen.
 
Ensi viikolla onkin viimeinen työviikkoni nykyisessä työpaikassani. Työtovereita ajettelin näin pääsiäisen lähestyessä muistaa tällaisella pienellä pussukalla. Loput pussit ja herkut jaetaan kotipuolen väen kesken :) 

Jotain vaaleanpunaista



Viime viikon arkivapaalla tein pitkästä aikaa hopeakorutöitä :)
 Syntyi tällainen superherkkä haalean vaaleanpunainen sydänhelmikaulakoru.
Kummitytölle kevään syntymäpäiviä ajatellen.
Onneksi pieniä kummityttösiä on useampi, jotta saa näitä koruja jatkossakin tehdä.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Vapaapäivän iloja

 
Pitkästä aikaa sellainen keskiviikkovapaa, ettei ollut mitään ennaltasovittua ohjelmaa. Suunnitelmissa oli "nukkua pitkään".
 
Nousin ylös pirteänä aamukahdeksalta(!) ja koko vapaapäivä oli edessä. Yksin.
Pojille, jotka palaavat isin luota tänään ja joita minulla on jo kova ikävä, päätin leipoa pullaa. Pienet poikani ovat pullahiiriä :)
 
Aiemmin se on aina ollut mummo, joka ne pullat on pojille tarjonnut mutta viime aikoina olen päättänyt kehittyä pullantuoksuiseksi äidiksi.
 
Ohjeistus pullaan löytyy tästä. Hasselpähkinäkranssi
 
Leivoin itsekin ohjeistuksen mukaisen kranssin. Muutama pulla jäi yli ja ne paistoin silikonisessa muffinssivuoassa.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Pajunkissat

 
 
Auringonsäde kultainen
pajun herättää.
Lämpimästi poskea sen
hiljaa silittää.
- Kevät on tullut, herää jo!
kuiskaa korvaan tuon.
- Katso ympärillesi,
kevään sulle suon.
Aika on silmut avata
pajut pehmentää.
Silkkinukalla kaunistaa
kevätelämää.

Hyvää alkavaa viikkoa



Rosee

Olen varmasti joskus ennenkin puhunut tästä Rosee -tekniikasta. Ainakin kehikon olen saattanut aikaisemmin esitellä. Tällä menetelmällä tein vähän aikaa sitten villakangastakkiini heijastinnauhasta uuden heijastimen.

Nyt vuorossa oli tehdä keltaisesta paperinarusta kukkanen. Paperinarun työstäminen on tosi mukavaa, koska paperinaru on jäykkää ja pysyy hyvin paikoillaan. Siitä kannattaa mielestäni ehdottomasti aloittaa Rosee harjoittelu.

Minua pyydettiin tekemään eläkkeellä jäävälle läksiäiskortti. Helmiäiskorttipohja on keltaisempi kuin mitä kuva antaa ymmärtää. Kovasti teki mieli tehdä jotain pirteää, sillä onhan eläkeläistyminen iloinen asia :) Työarki jää taakse ja on reilusti aikaa tehdä itselleen tärkeitä asioita.




Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!