lauantai 26. syyskuuta 2015

Onnittelukortteja





 
Jatketaan tällä itse tehtyä -tehtyä linjalla, kun nyt jotain valmista on syntynyt. Kortteja tein jälleen varastoon juhlapäiviä odottamaan.
 
Ostin tuollaisia valmiita paperi- ja nappikukkasia kerran kirjakaupan poistolaarista. Sizzixin leikkuri on edelleen hurjan kätevä korttipohjien leikkaamiseen. Näihin kaksiosaisiin kortteihin olen leikkurilla leikannut aukot ja reunustanut ne kultaisilla samanmuotoisilla paperisuikaleilla.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Itse tehtyjä saunaharjoja




Käsityökoulun ensikurssi on ollut puutöitä. Ollaan tehty itse harjoja, saunaharjoja ja muita erilaisia pienharjoja. Minun valitsema harjas on jouhisekoitusta ja soveltuu siten erinomaisesti saunaharjaksi olemalla melko pehmeää kuitua. Olen ajatellut testata myös valkokuidusta tehty juuriharjaa, kynsiharja ainakin meiltä taitaa puuttua.

Seuraavan kurssin aiheena onkin sitten metallityöt. Aloitamme syksyn siten melko kovilla materiaaleilla. Minulle se sopii, sillä saan erinomaista apua ja tukea kisällikurssin käyneeltä metallisepältäni.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Lasten synttärikakut kakkukuvin




Loppukesän lapseni juhlivat syntymäpäiviään ensin sukulaisten kanssa yhdessä ja nyt koululainen sitten tänään kavereiden kanssa. Kivaa oli, että kaikki luokan poikakaverit pääsivät mukaan juhliin. Meillä testattiin taitoja mm. pallonheitossa, tarkkuusammunnassa, renkailla roikkumisessa. Minä toimin kirjurina ja mies ohjasi sirkusta :) Kivaa oli ja keli suosi pihalla olemiseen.
 
Viisivuotiaan kakkuun hankin Mikki Hiiri kakkukuvan tuusulalaisesta kakkutarvikeliike Confetista. Koululainen piirsi itse kutsukorttiin kuvan, jota me sitten värillisenä monistettiin kaikille kutsutuille. Star Wars kakkukuva pääsi tänään käyttöön koululaisen synttärikakkuun.
 
Nukkumaan mennessä sain sankarilta palautetta, että strösselit eivät maistuneet hyvältä (lakritsanmakuisia) ja että kakkukuvakaan ei suussa ollut kovin hyvä. Suora palaute, hyvä niin! Ehkä ensi kerralla sitten jätän koko kakun väliin, sillä niin vähäinen käyttäjäkunta sille näillä kekkereillä löytyi. 
 
Hyvää alkavaa viikkoa! Minun osalta tietää sinkoilua sinne tänne ennen seuraavaan viikonloppua.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Matkalla Italiassa, osa 5: San Gimignano

 
San Gimignanossa oli aikaisin aamupäivällä rauhallisempaa kuin monessa muussa kylässä. Lämpötila nousi nopeasti kuitenkin hellelukemiin ja lasten kanssa ei voinut tunti tolkulla kuljeskella kaduilla.
 
Suihkulähteeseen käytiin antamassa toivomukset ja kuuluisat gelatot syötiin helpottamaan hellettä.
 


 
 Pienin kävi kaksi kertaa toivomuslähteellä. Ajatuksena saada paremmin toiveet toteutumaan.
 





 
Viinitien varrelta, melkoisen hienot maisemat
 


 
Radda in Greve
 
Tässä muutama viinitien varren kylä. Näkymät oli kyllä varsin huikeita, sillä korkoerot olivat melkoisia. Viiniviljelmät sijaitsi suurimmaksi osaksi rinteillä ja autotiet kierteli niiden ympärillä.
 


sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Matkalla Italiassa, osa 4: Villa Tramonto

Vuokrasimme huvilan Massarosan kylästä, Pisan pohjoispuolelta. Viareggion kaupunki sijaitsi alle kymmenen kilometrin päässä. Meren aallot kuohuivat Viareggion rannoilla ja biitsillä oli melkoisen lämmintä.
 
Huvilassa parasta oli varmaan uima-allas :D Viikko meni oikein mukavasti, kun aurinko lämmitti uima-altaan veden mukavaksi ja lapset jaksoivat polskia altaassa sydämensä kyllyydestä.
 
Itse huvila oli mukavan rento, kotoinen. Tässä muutamia huvilakuvia, olkaapa hyvä.
 
 
Huvilan takapihalla oli lasten keinut.
 
 
Ruokasali, jonne kaikki mahduttiin kerralla syömään.
 
 
Sitruunat saatiin poimittua omista puista.
 
 
Mistähän tässä keskustellaan?
 
 
Esikoiseni mun.
 
 
Lapsille oli erilaisia leikkipaikkoja mukavasti. Polkuautoja ja pöytäpelejä.
Mummo on tainnut onnistua maalinteossa :)
 

 
Kellukeserkusten kokoontumisajot :D
 
 
Kilometrin päässä huvilalta oli kunnon leikkipuisto jalkapallokentän kera. Täällä testattiin taitoja italialaisten lasten kanssa.
 
 
Viareggion rannoilla oli auringonpalvojia. Meikäläisten nahka oli suorastaan valkoista!
 
 
Minun lierihatussa on aurinkosuojaukset kohdillaan.
 
 
Kiinnittäisin huomioni taustalla oleviin vuoriin. Yllättäviä maiseman muodonmuutoksia.
 
 


Matkalla Italiassa, osa 3: Firenzen seutu

 
Barberino Designer Outlet oli yksi retkipäivän kohde. Merkkiliikkeitä isohkolla alueella. Ostoslöydöt kuitenkin melko maltillisia :) 
 

 
 
Firenzen kattojen yllä, korkealla kukkulalla. Näköalatasanteella me ja muutama muu turisti. 
 
 
Iso kaupunki. Asukkaita noin 300 000
 



perjantai 4. syyskuuta 2015

Jotain uutta ja innostavaa

 
Ole rohkea
 
Kun olet aikonut aloittaa
jotakin uutta ja ihanaa,
kuulit ehkä, kun korvissa soi
ääniä tuolta ja täältä:
- Et sinä osaa!
- Et sinä voi!
- Et edes uskalla uskaltaa!
Vaan älä usko! Tietäsi kulje.
Kaikilta luuloilta korvasi sulje.
Elleivät voimasi perille yllä,
matkallakin on mukavaa kyllä.
Iloisena saatat sanoa nyt:
- Olenhan ainakin yrittänyt
 
 Kaisa Kantola
 
Olen ottanut ensiaskeleen ja aloittanut käsityökoulun. Neljän vuoden päästä minun pitäisi olla suorittanut käsityötaiteen perusopinnot. Pitkä polku edessä ja varmasti myös matkalla niitä hetkiä, kun tuntuu että mihin tulikaan ryhdyttyä. Into on kuitenkin niin suurta, että tämä on minun juttuni. Uskaltauduin ja heittäydyin.

torstai 3. syyskuuta 2015

Matkalla Italiassa, osa 2: Lucca

 
Yksi koko reissun mukavimpia kaupunkikohteita oli ehdottomasti Lucca.
Muurien sisään rakennettu pieni kaupunki, jonka tunnelma oli erityislaatuinen.
 

Muurit on rakennettu 1500- luvulla




 
  Isän pyöreiden vuosien kunniaksi Toscanan auringon alla ja eipä olisi matkakohde voinut olla onnistuneempi.
 
 
Todella ihana paikallinen tori. Käsitöitä, paikallisia tuotteita. Vaikutuin!
 
 
Aurinkoterassi jollakin onnekkaalla
 

Tänne voisin palata ehdottomasti uudelleen!
Lämpö, aurinko, historian siipien havina, perhe ja rakkaat.
Täydellinen combo lomalle.
Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!