maanantai 28. maaliskuuta 2016

Korkeasaaressa retkellä






Olipas kiva retki Korkeasaareen näin keväällä. 

Liput ostettiin kotona etukäteen ja säästyttiin sillä valtaisilta jonoilta portilla. Hyvä päätös.

Eläimet olivat virkeitä. Köllöttelivät myös auringossa ja paistattelivat päivää ihmisten edessä. Pesukarhun kohdalla osuttiin suoraan ruokailuhetkeen ja päästiin haastattelemaan eläintenhoitajaa.

Lapset olivat hyvällä tuulella, kaikki. Kukaan ei valittanut kertaakaan, ettei jaksaisi kävellä tms. Kiipeilivät kallioilla ja juoksentelivat kivasti alueella keskenään.  

Pääsiäisteemaan saarta oli koristeltu kukkasin. Ihmisiä oli paljon mutta lieneekö syynä auringonpaiste ja pääsiäisvapaat, kaikki tuntui olevan hyvällä tuulella. 

Suosittelen lämpimästi vierailua Korkeasaareen näin keväällä! 

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Uutta opittua: Kumihimo




Ohessa kumihimo -punontaa. 

Ylimmän kuvan "levykkeellä" lankoja siirrellään tietyssä järjestyksessä ohjeen mukaan. Syntyy lankaputkea :) Näitä koruja voisi olla ranteessa monta erilaista kerralla. Tilasin nettikaupasta myös paksumpaa, 2 mm lankaa. Kokeilen tehdä vähän massiivisempaa punontaa myös nahkanyörillä, jota minulla ennestään löytyy. Lukkopäitäkin on tilattu, joten kesäksi pitäisi olla jokunen rannekoru ainakin valmiina. 

Todella koukuttava tekniikka. Tämä sopii hienosti myös lasten käsitöihin, sillä ei ole laisinkaan vaikeaa. 

Kattausliinoja




Prinsessajuttu- blogista napatulla ohjeella virkattuja kattausliinoja. 

Vaaleanpunainen lähtee vastasyntyneen tyttövauvan perheelle, keltainen jäi omaan käyttöön näin pääsiäiseksi. Nopealla ohjeella syntyy liina illassa. 
Näistä saisi kivat kateliinat kahvipöydän kattauksiin. 

Virkkuukoukku on ystäväni, sen pariin aina palaan. 

Mutta seuraavaksi jotain uutta. 
Olen opetellut japanilaista kumihimoa. Tarkoittaa suomennettuna langan punomista mutta kyllä tähän taisi samalla jonkinlainen himo syntyä :) On vieläkin helpompaa telkkaria katsellessa kuin virkkaaminen. 

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pääsiäinen kotona





Tässä harmaansävyiset kangasvärjäykseni tyynyinä. Yläkerras aulan vuodesohvalle ne sopivat kuin nakutetut. Puuvillasatiini on kankaana miellyttävän tuntuinen ihoa vasten. 

Hieman meinaa kuvat olla tummanpuhuvia, kun ei tuo valo pääse oikein tuonne "luolaan" paistamaan. Itselläni on kurkku vähän karhea, joten kiirastorstai meni kotioloissa. Toisaalta nämä pääsiäisen kotoilupäivät ovat just hyvä tällaisenaan, ilman suurempaa ohjelmaa.

Aurinkoa laitan kyllä tilaukseen.
Mukavaa pääsiäistä

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Shibore -värjäyksiä







Käsityökoulussa tehtiin kankaanvärjäystä shibore -tekniikalla. Batiikki lienee monille tutumpi sana. Batiikista tulee itselleni mieleen hyvin moniväriset ja hieman levottomat kuvioinnit. Asiahan on sinänsä sama kuin shiboressa mutta itse käytin huomattavasti hillitympiä värejä hyväkseni.

Valkoista puuvillasatiinia värjäsin kylmäseisotuksella eli kangas seisoi astiassa väreineen yli vuorokauden. Kokeilimme koululla myös kattilavärjäystä ja niistäkin syntyi kivoja lopputuotteita. Tein monta tyynynpäällistä eri väreissä. Äidin saumuri oli lomalla ollessa huippuapuri tähän hommaan!

Tämä violettiin taittava löytyy nyt makuuhuoneesta ja yläkerran aulan musta sohva sai kaverikseen harmaasävyiset koristetyynyt. 

Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!