sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Satulinna lammella







Kuvia linnan sisäpihalta. 
Vajdahunyadin Linnan (kuva 2) barokkisiivessä toimi maatalousmuseo. 
Puistoalue on laaja. Alueella on paljon polkuja, joista osa vie mm. eläintarhaan ja kylpylään.
Paikalliset kävivät syömässä ja seurustelemassa markkinoilla linnan pihalla. 


Sankarien aukiolla






Sankarien aukio suunniteltiin Unkarin tuhatvuotisjuhlallisuuksiin 1896. 
Jalustalla on kuvattu ruhtinas Árpad ja seitsemän heimopäällikköä ratsujen selässä. 
Kaupunginpuiston lammen rannalle suunniteltiin samoihin juhliin Unkarilaisen arkkitehtuurin historiaa kuvastava satulinna. 
Linnan etualalla järjestetään myyjäisiä viikonloppuisin ja paikalliset olivat aurinkoisessa säässä sankoin joukoin liikkeellä. 

Kaupunkifiiliksiä Budapestissä








Tonava halkoo kaupungin kahtia Budan ja Pestin puolikkaisiin.  
Kuljettiin jalan Pestin puoleista rantaa ja nappasin matkalla kuvia Gellértvuoren rinteistä. 
Hypättiin sunnuntaipäivän ajalulle bussiin ja päästiinpä vuoren huipullekin.

Myös illallisristely Tonavalla oli kaunis, sillä iltavalaistuksessa mm. parlamenttitalo oli huikean kauniisti valaistu.
Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!