perjantai 29. toukokuuta 2009

Venetsia. Jatkoa osalle 1.

Aurinkoa ja lämpöä, helteeksi asti. Varaslähtö kesään.
Muranon saaren lasinpuhaltajien taidonnäytteitä. Valmiit työt mitä moninaisempia. Uusia helmiä on hankittuja korujen tekoon :)

Kapeita kujia kaikkialla. Siltoja ja kanaaleita. Vettä ja veneitä.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Maailman matkalla. Osa 1.


Ensi viikolla minut löytää täältä. Paljastan sen verran, että kuvassa on Rialton silta. On vierähtänyt jo kotvanen, kun viimeksi olen ollut reissun päällä. IHANAA siis luvassa. Kuvia tulee lisää ja paljastan sitten kohteenkin :)

Uusi kevätpörriäinen


Meille on saapunut uusi kevätpörräinen. Olihan se vanha jo vuoden ikäinen... Ensimmäistä kertaa olin tänään kyydissä ja täytyy todeta.. EI HYVÄ. Tykkäsin edellisestä enemmän! Tässä on tehot mitkä jyllää. Ei siis paljon takanaistujan mielipiteet paina. Harmi.
ps. keskimmäistä kuvaa katsoessa voi miettiä, millainen on istuma-asentoni. Kyykky..

Lenkkipolun varrelta poimittua


Kevät on mennyt sellaista vauhtia, että en ole "ehtinyt" lenkkeilemaan suosimallani lenkkipolulla. Ylläoleva kuva on napattu matkan varrelta. Kaipaan enemmän vapaa-aikaa, ei siitä pääse yli eikä ympäri.

torstai 7. toukokuuta 2009

Pihapuuhasteluja

Puutarhakalusteiden pinnat hiottiin puolison toimesta ja öljysin tuolit ja pöydän uuteen uskoon. Tästäpä on hyvä aloittaa uusi kesäkausi, kun on rekvisiitta kondiksessa. Hieman harmaaltahan tämä kuva tosin näyttää mutta kyllä se kasvukausi on alkamassa pikkuisessa puutarhassani.

Hieman tässä haaveilen sellaisesta talonsävyyn sopivasta markiisista. Jospa vielä täksi kesäksi saisin sellaisen hankittua. Toiveita on välillä hyvä sanoa ääneen..


Huutonetin Hurmaa

Onnistumisia huutonetin saralla. Huusin Ticket to heavenin välikausipuvun uutena pojalle edulliseen hintaan. Se, mikä asiasta teki vielä ilahduttavamman, oli se, että puku tuotiin suoraan työpaikalleni ja vieläpä erittäin nopeasti. Mahtavan ystävällistä palvelua myyjän taholta!

Huippu kauppa, eipä voi muuta todeta!

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Kevätistutuksia

Kivikkokasvit miellyttävät minua suuresti. Siirsin nämä kukkapenkistä saviruukkuun.
Kauppoihin oli tullut erikokoisia orvokkeja. Valitsin itselleni pienikukkaisen lajikkeen.
Pajulaatikot, amppelit ja korit ovat niin kovin pop. Luonnonläheistä ja mielestäni kaunista.

Ajattelin laittaa tällä kertaa havulajikkeen pajukoriin ja katsoa, että kuinka se menestyy vaativissa olosuhteissa.

lauantai 2. toukokuuta 2009

Vappupalloilua

Pikkumiehelle hankittu vappupallo on ilmeisen pelottava ;) Poikani ei uskalla koskea palloon.. Katsoa kyllä voidaan mutta kun pallo lähenee, lähtee juoksujalat kipittämään karkuun.

Puistopuuhailua

Naapuruston mammat ja muksut kokoonnuttiin tänään iltapäivätorkkujen jälkeen lähipuistoon puuhastelemaan. Keli oli mitä mainioin ja pikkupojat pääsivät touhuamaan pihalle kevyemmällä vaatetuksella. Antaa tulla vaan KESÄ :)

Hopeatöitä

Sain tänään valmiiksi hopeakorukurssilla (maaliskuussa) aloittamani ketjun, piinan. Ei se ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin minulle aiemmin oli annettu ymmärtää. Olin sinut ketjumallin kanssa aika nopeasti. Pullea ufo pääsi osalliseksi tähän kokonaisuuteen.

Kevätkukkasia

Naapurin kukkapenkistä on eksynyt krookus jos toinenkin meidän puolelle. Ei haittaa, tervetuloa!
Tämä pikkutulppaani on noussut vuosia sitten istuttamistani sipuleista. Täydessä loistossaan.

Kevätesikot kukkivat mutta ovat tällä erää kovin pieninä, maa on tosi kuivaa.
Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!