sunnuntai 31. elokuuta 2014

Esikoisen syntymäpäivä


Esikoiseni on tänään virallisesti 7 vuotta
 Juhlittiin kaverisynttäreitä keskiviikkona 27.8 jo ennakkoon.
Askartelin Dymolla yksivärisiin lyijykyniin tekstejä koulupäivää ilahduttamaan.
Mustat kynät on tekstillä "iloa päivään" ja vihreät "hymyä naamaan".
Juhlapäivän kasseista jokaiselle löytyi myös lakupötkö ja tikkari.
Juhlat sujuivat todella kivasti ja kaikilla oli mukavaa :)
 
(Onnea on kuitenkin hetken tauko ennen seuraavia synttärijuhlia ;))
 


maanantai 25. elokuuta 2014

Mökki on saanut uuden värityksen

 
Viikonloppuna on maalipensseli heilunut ja mökki saanut uuden värin pintaan :) 
 
Samalla myös grillikota on tullut käsitellyksi ja ilme on nyt yhtenäinen. Etukuistille tulee lasitukset, jotta syysiltoina voi istuskella terassilla saunan jälkeen ilman tuulen tuiverrusta ja eipä talvellakaan lumikinokset pääse kasautumaan. Sokkeli tulee myös saamaan uuden värityksen ja seuraavaksi tehdään etukuistin lattia sekä terassin rakentaminen jatkuu, laajenee.
 
 

torstai 21. elokuuta 2014

Kakkua ja kukkia - juhlan aikaa



 
Meidän perheessä 3/5 on syntynyt elokuussa.
Elokuun loppupuoliskolla jos vielä ihan tarkkoja ollaan.
 
Kakkua tarjotaan elokuussa ahkeraan koulukavereille, sukulaisille ja ystäville .
Osa ihanista kesäjuhlista on jo juhlittu, osa on vielä tuloillaan. Ensi viikon koulukaverisynttäreiden ohjelmaa täällä suunnitellaan.
 
Auringonkukat ovat lempikukkiani ja nämä saadut yksilöt ovat jättiläisiä!

Visiitti Saimaalle



 
Kisapassi kaulassa on viime viikonloppuna tutustuttu Holiday Club Rauhan palveluihin. Kyseessä oli firman kesäpäivät, jossa osallistujina minä ja noin 1300 muuta saman alan ihmistä :)
Meidän "mökki" olikin tuollainen hulppea paritalonpuolikas, uusi ja kaikki mukavuudet omaava kaunis asunto.
Ei silti tämä satama-aluekaan ollut hullumpi. Käytiin ihanassa auringonpaisteessa risteily Saimaalla ja siitä täydellä ylläpidolla sitten suoraan ruokapöytään. Mutkattoman hyvää palvelua ja paljon itäsuomalaista murretta. Kyllä minä niin tykkäsin!
 
Lisäksi on kylvetty kylpylässä, syöty erityisen hyvin, laittauduttu pukukoodilla "kesäisen keppeesti" ja juhlittu kahtena iltana ja tanssahdeltu mm. Veetin Kallion tahdissa.
 
Ja mikä parasta; kotiin on aina yhtä mukava palata!

lauantai 16. elokuuta 2014

Korttiaskarteluja


Oli pula poikien syntymäpäiväkorteista mutta tällaisia niistä tuli ;)
No nämä jää tyttöjen korteiksi ja jatkan seuraavaksi poikalasten kortteihin.
Tytöille voi laittaa sydämiä ja glitteriä mutta mitäs minä poikasille keksisinkään...
 
Star wars, Minecraft, Legot yms. suosikit ovat aika vaikeita teemoja kortteihin toteutettaviksi...

perjantai 15. elokuuta 2014

Aurinkoista perjantaita

 
Lomailu pian puolivälissä. Hyvin sujuu :)
Hyvää viikonloppua!

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Huomenna se alkaa: Koulu

 
Mun nuori mies on huomisesta alkaen koululainen. Ekaluokkalainen.
Ei jännitystä ilmassa hänellä. Äidillä kylläkin.
Poika kysyi minulta tänään, että tuleeko iskäkin saattamaan kouluun. Vastasin, että kyllä tulee ja sain vastauksena: hyvä niin!
 
Reppu ja reipas koulumieli on valmiina aamuun ♥

lauantai 9. elokuuta 2014

Snap shots Legolandiasta












Vietettiin kesäloman alkuun muutama päivä ihastellen ihan mielettömän hienosti rakennettuja legonähtävyyksiä.
 En ymmärrä, että kuka on jaksanut kasata miljoonan palikan kokonaisuuksia...
Äiti-ihmisen näkövinkkelistä voin kertoa, että alue on todella viehättävästi viimeistelty ja kukkaistutukset ovat viimeisen päälle huollettuja ja osana legorakennelmia. Kaikille löytyy nähtävää ja ehkäpä juuri siksi kohde on lapsiperheille erinomainen vierailukohde. Suosittelen!


perjantai 8. elokuuta 2014

Sneak peak lastenjuhliin

 
 Kesäloma alkoi poikien yhdistetyillä syntymäpäiväjuhlilla.
 Teemana oli merirosvojuhlat ja osa pikkuväestä saapuikin aiheeseen varustetuttu rekvisiitta mukanaan.
 
Hellapäivän suolaisena meillä tarjottiin täytettyjä croissantteja. Lasten juhlakakku oli marenkipohjaan tehty sokeriunelma ja muffineihin sain leivottua porkkanaa tasapainottamaan sokeriövereitä. Aikuisille tarjolla oli lisäksi perinteinen mansikkakakku ja valkosuklaajuustokakku.
 
Yhden marenkipohjan olen pakastanut odottamaan isomman pojat koulukaverisynttäreitä. Ensikertalaiseksi marenki onnistui oikein hyvin :)

Kesäloma on alkanut



 
Työmies on saanut piiiiitkään toivomansa työkalut itselleen.
Suojalasit päässä ja käsineet käsissä on jopa poljettu polkupyörällä :)
Myös oikeisiin töihin suojavarusteita on päästy testaamaan.
Alimmassa kuvassa leikataan metallia ja hyvin sujuu.
 
Kesäloman ensimmäinen viikko on mennyt vauhdilla.
Mukavat lomapäivät jatkuvat!
Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!