sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Muumikortteja


 
Tänään meillä on neljävuotiaiden kaksospoikien syntymäpäiväjuhlat Tampereella.
Korttilaatikkoni syntymäpäiväaiheiset kortit olivat loppu.
Tein pari muumiaiheista korttia jemmaan, sillä muumit ovat sekä pienten poikien että tyttöjen juttu tietyssä ikävaiheessa.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kynttelikkö


 
Ulkona on tänä aamuna yli 20 astetta pakkasta. Ei houkuttele lähtemään pihalle.
Sen sijaan täytyy yrittää keksiä sisälle jotain mukavaa puuhaa.
Ehdotin lapsille sisustussunnuntaita mutta se sai täyden tyrmäyksen ;)
 
No kuitenkin hieman sisustamista sivutakseni, hankin meille taannoin ison kynttelikön.
 Mittaa on noin metrin verran, kyseessä on siis lattiamallinen kynttelikkö.
Itseäni vaan hieman häiritsee se, että meillä ei ole mitään muuta yhtä kiiltävää esinettä tai huonekalua olohuoneessa. Olenkin mietiskellyt, että maalauttaisin tämän yksilön joko mustaksi tai tummanruskeaksi, jolloin se istuisi paremmin kokonaisuuteen.
 
 

lauantai 18. tammikuuta 2014

Pakkaslauantai


Ensimmäinen viiden päivän työviikko takana sitten kesäkuun 2012.
Osittainen hoitovapaa on muisto vaan mutta iloitsin kyllä siitä kovasti :)
Suosittelen kokeilemaan!
Pakkasviikonloppu alkoi ihanalla auringonpaisteella ja lähdinkin aamupäivästä muksujen kanssa pihalle hankkimaan punaiset posket ja hyvän mielen.
 
Mukavaa lauantaita!

lauantai 11. tammikuuta 2014

Jotain uutta


 
Askon alennusmyynneistä loppiaisena hankin tämän uuden sydäntaulun.
Olohuone sai piristysruiskeen, sillä iso kello siirtyi eteiseen.
Sisustusvimmaa havaittavissa ;)


Eteisen ilmeen kohotus


Paljas, valkoinen eteinen alkoi tylsistyttämään todella. Seinät valkoiset ja huoneiden ovia viisi ympärillä. Ehjiä seinäpintoja ei ollenkaan ja tilassa ei oikein mitään katseen vangitsijaa.

Loppiaisena päätin ryhdistäytyä muutoksen toteuttamiseen. Suunnitelmat valmiina...

Maaliksi hankin samaa Tikkurilan ajopuuta, jota on olohuoneen seinässäkin. Iso kello olohuoneen seinältä siirtyi eteiseen, kenkäkaappi yläkerran makuuhuoneesta takaisin alas ja ruskea puinen pieni tuoli mökiltä kotikäyttöön. Kaikki rekvisiitta on siis omaa vanhaa tavaraa, eikä mitään uutta ole hankittu.

Ilme on silti uudistunut ja kotiin tullessa fiilis on mukavampi kuin ennen :)

tiistai 7. tammikuuta 2014

Legot on POP


Esikoinen sai joulupukilta Chima Craggerin aluksen. Alus muistuttaa krokotiilin vartaloa häntää ja kitaa myöten. Alusta kasattiin innolla ja hartaasti keskittyen. Pahvipakkauksen kannesta tein pojalle taulun seinälle ja lumipotkulauta odottaa lumisia päiviä. Legot on kovassa huudossa. Niin kovassa, että pojat on luvattu viedä ensi kesänä Legolandiaan :)

 
Vanhin lapsista kannattaa Star Wars legoja.
 Tein hänellekin joulupukin tuomasta legopaketista taulun.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Naposteluhetkiin


Pieniin naposteluhetkiin ruissipsit ovat ihan täydellisiä. Ne voit täyttää käytännössä millä tahansa haluamallasi täytteellä ja varmasti on hyvää. Herkullista.

Mitä tein meille miehen kanssa pastasalaattia ihan noin muuten vain ennen kuin tajusin kokeilla niitä myös sipsien päälle. Tykkäsin.

Pastasalaatissa käytin suolakurkkuja, kermajuustoa, salamimakkaraa ja kermaviiliä pastan kostuttamiseksi. Vähän suolaa ja mustapippuria ja siinäpä se sitten onkin :)

lauantai 4. tammikuuta 2014

Myssy


Matkalla mummolasta kotiin löysin huolta-asemalta mukavan käsityöputiikin :)
Myynnissä oli Dropsin Alpaca Silk brushed - lankaa, jota nappasin kaksi kerää mukaani. Lanka on suloisen pörröistä ja ihanan pehmeää mutta ostaessani kerät en vielä tiennyt mitä siitä aioin tehdä. Valmis myssy ei muuten kutita päässä yhtään!

Siinä körötellessä kotia kohden tuli mieleeni, että tällaiset beanit ovat olleet syksyn aikana kovassa huudossa. Tähän myssyyn meni alla yksi kerä lankaa eli hinnaksi tuli alle 2,50€.

Loin 90 silmukkaa pyöröpuikoille numero neljä. Käytin sellaisia lyhyitä pyöröpuikkoja. Neuloin aina oikeaa koko matkan eli 24 cm ennen kuin aloitin kavennukset. Siinä vaiheessa siirsin työn saman kokoisille peruspuikoille ja ryhdyin kavennuspuuhiin. Ensimmäiset kerrokset kavensin jokaisen puikon alussa ja sitten siirryin kaventamaan myös puikkojen keskellä. Lopuksi vedin langan läpi loppujen silmukoiden.

Googlettamalla hakusanalla "beania ohje" löydät tarkempia ohjeita.

torstai 2. tammikuuta 2014

Tips! Vinkki!


Joulun aikaan ja vuoden vaihteessakin on herkuteltu ihan kerrakseen.
Tämä uusi, alkanut vuosi ja arki aloitettiin tänään perunavellillä.
Vellin jämistä syntyy kyllä mitä herkullisinta perunarieskaa.
 
Ohjeen olen jälleen napannut jostakin blogista matkan varrelta.
Kannattaa napata talteen!
Todella helppo tehdä :)
 
Perunarieskat
 
3 dl perunamuusia
(itse käytin perunavelliä)
noin 1 dl maitoa
1 tl suolaa
1 kananmuna
2-3 dl vehnäjauhoja
 
  • Lisää kylmään perunamuusiin maitoa niin, että siitä tulee notkeampaa (n. 1dl)(Perunavellin kanssa maitoa ei kannata laittaa kuin aavistus)
  •  
  • Sekoita perunamuusiin suola, kananmuna ja jauhot.
  • Sekoita vain sen verran, että taikina tuntuu sopivan notkealta levitettäväksi. Älä tee sitkoa.
  • Tee uunipellille leivinpaperin päälle taikinasta kasoja ja taputtele jauhon avulla litteiksi rieskoiksi
  • Tee leipiin haarukalla reikiä ja paista 250 asteessa 5-10 min

Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!