perjantai 26. heinäkuuta 2013

Todellinen löytö


Mökiltä löytynyt vanha ikkuna! Ihana. Ihan on puutapeilla kuulkaas kiinnitetty. Maalia on nyt perjantain iloksi rapsuteltu pois ja ajatuksena on tehdä tästä mökin seinälle taulu. Itse mökki on saanut valkaistuksen valkoisella maalilla ja sähkötyöt on lähes valmiit. Hanke etenee iloisesti :)
Hyvää viikonloppua!

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Lasten kutsut

 
Meillä on juhlittu viime viikonloppuna minun pienintä hänen täytettyään kolme vuotta.
 Oikea syntymäpäivä oli jo aiemmin eli 11.7.
Touhukas ja puuhakas pieni poika.
 Vielä kuitenkin niin pieni, että harmituksen osuessa kohdalle kelpaa äidin syli.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kesämökki


Joskus syntyy nopeita päätöksiä. Kesämökin hankintaa ei oltu suunniteltu mutta tämän mökin kohdalla päätös syntyi heti, tai ainakin pian eli suhteellisen nopeasti. Ominaista tälle projektille on se, että tekemistä tulee olemaan paljon. Mökki kaipaa loppuviilausta, kuten sähköjen asennusta loppuun, saunan panelointia ja muuta maalausta. Tänään tuli sellaisia kommentteja, että "kylpyhuonekin" tullaan laatoittamaan uudelleen. Saas nähdä.

Tulen jatkossa esittelemään täällä blogin puolella muutostöitä, sitä mukaa, kun päästään projektissa eteenpäin. Hiljaa hyvää tulee, jälleen kerran :)

maanantai 8. heinäkuuta 2013

DIY Kännykän suojus

Ristipistoja en ole tehnyt aikoihin. Varmasti on viimekerrasta jo monta, monta vuotta. Ostin tällaisen iphonen ristipistosuojuksen Hemtexistä ja pakkauksen ohjeen mukaan tein sanan love omilla langoillani suojukseen. Nyt on sitten puhelimella kesäinen suoja.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Virkatut tossut

Minun huopatossut alkavat olla siinä kunnossa, että pohjalliset ovat aika kuluneet ja kohta varpaatkin pilkottaa läpi huovan. Olen kävellytkin niillä ahkerasti sekä vanhan kodin laattalattioilla että uuden kodin laattalattioilla. En vaan siedä tunnetta kylmästä lattiasta.

Olen siis tiedostanut kyllä, että nykyisten tossujen aika alkaa pian olla lopussa. Uusia mieleisiä ei ole tullut vastaan. Otin virkkuukoukun ja aloitin virkata itselleni tossut. Ohjeena olen käyttänyt virkattuja Drops tohveleita muokaten ohjetta aikuiseen kokoon. Garn Studion verkkosivuilla on mahtavia ohjeita!

Virkatut tohvelit


 
Hankin ihanan paksua puuvillalankaa paikallisesta Lentävästä Lapasesta. Neulekahvila on ihan työpaikkani nurkilla ja näin kesälomalla ehdin käydä tekemässä lankahankintoja. Ahkerana tossujen käyttäjänä voihan se olla, että ei nämäkään tossut ole kovin pitkäikäiset mutta ainakin siirtävät tarvetta uusille tossuille hetkisen eteenpäin.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Uusia ihanuuksia

 
Tukholman reissun oma kohokohta oli päästä Stockholm Quality Outletiin tekemään kesän alelöytöjä. Täytynee todeta, että tämä outlet on selvästi parempi kuin vastaavanlainen Premium Outlet Center Ringstedissä Tanskassa tai La Vallée Village Pariisissa Ranskassa. Alennusmyynnit parhaimmillaan käynnissä, joten täällä olisi vierähtänyt huomattavasti pidempikin aika. Lapset eivät vaan jaksa aina ymmärtää äidin ajatuksia ;)


Tässä muutama mieluinen hankinta. Noa Noan neule syksyyn oli alennushinnalla 70%. Aivan ihanan vaalea, hieman helmillä, rimpsuilla ja kiristynauhalla koristeltu yksilö. Kaunis.

Punainen ohut neule on Odd Mollyä. Normaalisti nämä vaatteet ovat hinnaltaan aika kaukana minun kukkarolta mutta tämä yksilö on näytekappale. Helma takaa pidempi kuin edestä. Hintaa 80% vähemmän kuin alkuperäisessä :)

Ja sitten lentokenttähankintana Your Facen kesämekko. Niskaan solmittavat nauhat. Hyvin kesäinen ja tyttömäinen mekko. Alennuksessa vain 30% mutta loppuhinta n. 50€ on vielä maltillinen.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Kolmårdenin eläinpuisto














Norrköpingissä, n. 100 km Tukholmasta etelään, sijaitsee pohjoismaiden suurin eläinpuisto. Puistoon on rakennettu hieno safarielämys, jossa köysirataa pitkin pääsee lähelle mm. karhuja, leijonia ja kirahveja. Tosin edellämainitut eivät sijaitse samoissa aitauksissa. Onneksi :)

Pienin nukahti kainalooni köysiratakiertelyn aikana. Suloista.

Itseäni kiinnosti kovasti savannin eläimet, sillä en ole koskaan aiemmin nähnyt oikeasti norsua, sarvikuonoa tai seepraa.

Lapset tykkäsi luonnollisesti myös kaikista lapsille luoduista erityselämyksistä. Bamsen satumaailmassa sai mm. kiipeillä, lasten maatilalla pääsi silittelemään eläimiä. Jokaiselle jotakin!

Kesälomaretkellä Ruotsissa










Tom Tits Experiment. Södertäljessä. Muistuttaa Heurekaa Suomessa. Joskin sillä erolla, että täällä Ruotsin versiossa oli enemmän puuhaa pihalla. Ja ehkäpä myös vähemmän tieteellistä ja enemmän kokeellista "tutkimusta". Lapset sai juosta ja tutkia paikkoja, ajaa rekkaa, huuhtoa kultaa, kokeilla tuulikoneen voimia ja kontata maanalaisessa tunnelissa yms.
 
Kiva paikka, joka on rakennettu vanhaan tehdashalliin. Lisää informaatiota osoitteesta www.tomtit.se
Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!