maanantai 29. kesäkuuta 2015

Ruokapaikkavinkki



Noa 
Ranna tee 3
Tallinn
www.noaresto.ee


Alkuruokana munakoisoa ja pääruokana savupunajuuririsottoa


Merenrannalla aurinkoisessa lauantaisäässä oli ruokailu suorastaan elämys. 
Sisustus silmiä hivelevän taidokasta.
Ruoka yhtä maukasta kuin kaunista. 
Kannattaa Tallinnaan suunnatessaan harkita ruokailua Noassa, joka ainakin meidän käyntimme perusteella oli niin paikallisten kuin turistienkin suosiossa. 

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kattauskukkanen



Ohjeen löydät Ihana -lehdestä 02/2015. 
Näitä voisi olla kiva tehdä erivärisiä kattiloiden alle. 
Kattauskukkanen syntyy vauhdilla trikookuteesta tai ontelokuteesta ja on siten myös nopea "välityö" isompien kädentöiden lomassa. Voisin itse ajatella vieväni tällaisia pienenä viemisenä myös jonkun toisen mökille tai kesäparatiisiin.
Oma taidonnäyte on nyt kovin synkkä mutta esim. keltainen voisi olla oikein piristävä ruokapöydän väriläiskä. 

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannuskuvia ja tunnelmia






Isä täytti juhannuksena pyöreitä vuosia, joten juhlittiin häntä perhepiirissä ♥ 
Kylällä oli perinteinen kokko tulilla ja aurinko paljasti hetkittäin kesän ja lämmön ♥
Mansikat kuuluu kermakakkuun, lastenhuvit kesään ♥
Juhannusperinteisiin kuuluu myös alennusmyyntiostosreissut siskon kanssa ♥

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Puutarhan ylläpitoa




Kyllä minä tykkään, puutarhan sipistely ♥
Omenapuissa on kukkia! Jippii. Onnistumisia havaittavissa tässä kohtaa :)
Nurmikko on leikattu ja piha on jälleen niin siisti!
Ihanaa vastapainoa toimistotyölle!
Konkreettinen kädenjälki on niin tärkeä juttu minulle. 

Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!