maanantai 9. marraskuuta 2015

Valon kaipuu


Toisen roska on toisen aarre. Siskoni oli heittämässä lyhtyä jo roskiin, kunnes lyhty kulkeutui minulle. Pienellä pintamaalauksella siitä tuli jälleen kuin uusi. Käytin ehostukseen askartelukaupan mustaa maalia, joka sopi ulkokäyttöön ja öljypohjaisella Miranolilla maalasin puuosat. 

Lyhdyille onkin jo tarvetta, sillä viideltä töistä päästessä alkaa olla jo pilkkopimeää. Väsymyksen huomaa myös helpommin lapsista, jotka jo aikaisemmin illalla ovat valmiina yöunille. Itseni yritän pitää sopivassa vauhdissa, jotta tule ihan totaalista hyytymistä.

Mikä on sinun tapasi kaamoksen selätykseen?

torstai 5. marraskuuta 2015

Pientä pintaremonttia






Eteisen valkea seinä. Kolme poikaa. Ei ihan kaikkein paras yhdistelmä.
Tämän vuoksi päätin tässä joku kerta maalata seinän harmaaksi. Minä päätin ja mies maalasi. Työnjako aivan kohdillaan!

Uusi naulakko lasten kaverien takeille, helppo laittaa koukkuun myös lippikset tai pyöräilykypärät. Jää nähtäväksi onko uusi naulakko hitti vai huti.

Ja tuo peilikaappi. Se on avainkaappi!
Olen monta kertaa meinannut hermostua muiden avainten etsimisestä. Omat on aina tallessa ;) 
Muilla hukassa. 

Ja joulu, sekin lähestyy. Enää seitsemän viikkoa. 
Minua ei kukaan estänyt, kun kiikutin metallikuusen eteiseen.



Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!