sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Harmaa sunnuntai


Tänään on kurja keli. On niin harmaata ja välillä taivaalta tulee räntää.

Tulppaanit on itselleni suuri keväinen piristys. Väistämättä tulee mieleen myös viime kevään retki Hollannin tulppaanikehtoon, Keukenhofiin. Ja ne tulppaaniniput Amsterdamin kukkatorilla oli 50kpl:n  tai 100kpl:n puntteja. Täydellisiä. 


Jääkatedraali




Talvilomalla retkeiltiin myös Juuassa sijaitsevaan Tulikiven Kivikylään. Jääkatedraalin suurin torni oli romahtanut lämpötilojen vaihtelujen takia mutta kuvat antaa suuntaa siitä kuinka suuri hanke oli kyseessä. 

Esikuvana La Sacrada Familia Barcelonassa. Oikean kirkon teko on aloitettu jo vuonna 1882, rakennuksen ollessa edelleen kesken. Valmista pitäisi olla vuonna 2026, jolloin Antonio Gaudin kuolemasta on kulunut 100 vuotta. 

Jääkatedraali on syntynyt jäädyttämällä vettä ja sahanpurun seosta ja saatu näin aikaan riittävän luja materiaali. Katedraalin teko jäästä kesti kuukauden.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Talviloman tunnelmia







Talviloma alkaa olla hiljalleen lopuillaan. Viikko on melkoisen lyhyt aika sukuloimiseen mutta ehdittiin sentään jotain. Meidän perheen pojat tykkäävät kovasti luistelusta ja samaa oli havaittavissa myös siskon perheen lapsissa. 
Kuusi lasta.
Mailoja, luistimia, kypäriä! Melkoisen paljon varusteita. 
Koko perhe jäällä isovanhempia myöten. 
Kivaa ulkoilua yhdessä ♥

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävälle


14.2.2015
♥ Hyvää ystävänpäivää ♥

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kevätaurinko




Kevätaurinko? 

Viimasta huolimatta mahtava auringonvalo ulkoiluun lasten kanssa. Pojat hiihtivät pellolla, meidän mökkkimaisemissa. Itse lumikenkäilin ja yritin avustaa hiihtolaisia. Isommalla meni herne nenään ja sauvat lensivät kaaressa. Syynä hermostukseen verensokerin lasku. Helpottui perunamuusilla ja lihapullilla. 

Pienempi kaivoi innoissaan hiihdon päätteeksi luolaa lumikinokseen. Sillä erinomaisella lopputuloksella, että päiväunista muodostui kahden tunnin mittaiset nokoset. 

Vielä viikko töitä ja sitten talvilomaillaan! Toiveissa hyvät ulkoiluilmat :)

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Talvisia kortteja




Lunta tulloo taivaan täydeltä! 
Tunti meni kolatessa pihaa tänä aamuna ja kohta saa ryhtyä hommaan uudelleen. 

Talviteemaisia kortteja on syntynyt näin talven keskelle, 
Kimalletta, lumihiutaleita, lumiukkoja ja kinoksia.

Tykkään lumisesta talvesta niin kovin! 
Pieni pakkanen ei ole pahasta mutta liika on liikaa. 
Vielä pari viikkoa töitä ja sitten on talviloma. Ihanaa!

Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!