sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Uusi ilme

Ennen
Jälkeen
Viikonloppuna sää suosi pihatöissä. Meillä se tänä viikonloppuna tarkoitti sitä, että saatiin sokkelin pinta rapattua, ulkovalaisimia kaivettua maahan ja aloitettua reunakivien asentaminen.

Kohta on pihan feng shui kohdallaan ;) Jos alla olevaa kuvaa vilkaisee, voi päätellä, että jotain edistystä todella on tapahtunut. Tosin hetken sitä lapiota saa vielä heilutella. Etukuistin toinen puoli on tekemättä. Puhumattakaan koko talon kiertämisestä kivetyksin.

Ensi viikoksi onkin sitten luvattu sadetta...

Konkreettinen käden jälki on kyllä silti ihana asia!




Sarah Kay


Muistatteko lapsuudesta/nuoruudesta Sarah Kayn? Minulla oli ainakin tällainen juliste huoneessani joskus lapsuusvuosina. Sittemmin juliste sai lähteä, kun teinivuosia kohti tultiin mutta vielä "pienenä tyttönä" juliste sopi huoneeni sisustukseen mainiosti.

Askarteluliikkeestä bongasin taannoin näitä tyttösiä 3D malleina. Nykyisissä 3D malleissa on se helppous, ettei niitä tarvitse enää leikata. Kuvat on stanssattu valmiiksi ja on tosi näppärää ne vain irrottaa arkista. Käy käden käänteessä kasata kuva kokonaisuudeksi, kuten tässä tulitikkurasiassa.

Tein itselleni vähän kimallusta ja tyttömäisyyttä omaavan yksilön :)

Synttärikortti


 
Siskoni pienet kaksostytöt täyttivät tänään vuoden.
Syntymäpäiväkorttina 3D kortti, yhteinen sellainen.
 
Onnea pirpanat ♥

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Seinäkoriste





Hankin kasan pieniä puunvärisiä kirjaimia. Löytyy ihan askartelukaupoista. Kirjaimet maalattiin valkoiseksi. Pohja ensin spraymaailla ja viimeistelin vielä valkoisemmaksi Helmi kalustemaalilla. Taustapuolelle leikkasin kaksipuoleista askarteluteippiä ja kattilankannen avulla aseteltiin kirjaimet seinään ympyrän muotoon.

Unten mailla huolta vailla

Meillä alkaa huomenna vähintään kuusi viikkoa kestävät yt-neuvottelut. Tilanne näyttää vähän huonolta. Onneksi minulla tällaiset isotkaan asiat eivät vaikuta uneen. Lause sopiikin mielestäni meidän makuuhuoneen seinään mainiosti.

Hyvää alkavaa viikkoa!

ps. ohjeen olen joskus napannut jostain kodin lehdestä. Idea ei siis ole oma keksimäni.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Henkarin uusi päällinen



Muovinen vanha henkari sai uuden päällisen. Wenlan Chian kirjoittamassa kirjassa isot puikot ja paksu lanka oli helppo ohje vaatepuun päällyksen neulomiseen.

Multa löytyi varaston kätköistä Novitan isoveli lankaa (lanka kolminkertaisena) ja numeron 15 puikot. Hetki meni, kun jo valmista tuli :)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Askartelutila





Tämä on nyt minun ikioma askartelutilani. Kiva fiilis, kun on päässyt laittamaan kaikki tarvikkeensa yhteen tilaan. Jos joku projekti tai idea jää kesken, sen voi huoletta jättää odottamaan seuraavaa hetkeä ja toteutusta.

Työtuolin mieheni on tuonut töistä. Ikean työtaso oli aiemmin työhuoneessa mutta nyt siis minulla käytössä. Tietsikan käyttö on myös tarvittaessa mahdollista. Magneettitaulun ja pöytävalaisimen hankin edullisesti Ikeasta. Vanhan Ikean puisen hyllyn maalasin kalustemaalilla valkoiseksi ja nyt kaikki tykötarpeet on mun seläntakana aina kun niitä tarvitsen. Ei siis ole juuri tarvinnut hankkia mitään uutta vaan aikalailla vanhoilla kodista löytyneillä tavaroilla on pärjätty tämän tilan käyttöönottamiseksi.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Johanna Kurkela




Johanna Kurkelan uusi levy ilmestyy syyskuussa. Ylläoleva kappale on tulevalta levyltä. Varasin itselleni lipun keikalle Savoy- teatteriin Helsinkiin lokakuussa. Ilolla lähden konserttiin, sillä suurimman osan kappaleista tunnen oikein hyvin.
Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!