Olen miettinyt, että milloin minusta tuli käsillätekijä.
Vastaukseksi keksin vain, että olen aina ollut.
Väitän, että askartelu on niin iso osa minuutta että ilmankaan en osaa olla.
Käsillätekeminen on minun tapani käyttää luovuutta.
Osaan ideoida ja toteuttaa pieniä asioita.
Tällä taidolla kompensoin monia puutteitani.
Tässä harrastuksessa tunteja ei lasketa mutta yleensä lopputulos palkitsee.
Puhuisin elämäntavasta.
Nämä villasukat olen varmaan joskus ala-aste/yläasteikäisenä neulonut
Nyt ne ovat olleet käytössä kummankin lapseni vauva-aikana
(vaaleanpunaiset raidat eivät ole yhtään häirinneet vaikka poikia tulikin)
Vaaleanpunainen kaitaliina
(tehty ehkä n. 10 vuotta sitten, opiskeluaikoina)
Jouluinen kaitaliina
(tämä on tehty yläasteen kätsäntunnilla n. 15 vuotta sitten)
Näitä kattausliinoja olen tehnyt niin paljon, että malli on iskostunut päähän ;)
Kaikissa väreissä lähestulkoon löytyy
Muistanpa antaneeni mm. kummitädille 6 kpl sarjan aikanaan
Ensimmäiset on virkattu teini-iässä, viimeisimmät hiljattain
Ihminen ei myöskään selviä ilman erilaisia reunapitsejä...
Nämä on tehty joskus ala-aste-/yläasteaikoina
Esikoisen syntymän alla yksi pitseistä pääsi koristamaan vaavin pyllypyyhettä
Tämä vauvan peitoksi ajateltu virkkaustyöni on uudistuotantoa ( n. 5 vuotta vanha)
Esikoisen ajattelin olevan tyttö, joten varmana asiasta otin ja värjäsin valkean työni vaaleanpunaiseksi.
Ja sitten kävikin niin, että tuli poika ja tuli toinen poika...
Siellä se kaapissa seisoo ja odottaa saajaansa =)
(Tällä hetkellä työn alla joulukortit, niistä lisää vähän myöhemmin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti