maanantai 19. marraskuuta 2012

Valoa pimeyteen

 


Tein eilen illalla itselleni ohuesta heijastinnauhasta heijastimen. Käytin sellaista Rosee-tekniikkaa, missä on pieni puinen kehikko. Lanka kiedotaan kehikon tappien ympärille ja viimeistelin "kukkasen" keskiosan ompelemalla siihen hopeanapin.

Olen muutenkin yrittänyt laittaa heijastimia lasten vaatteisiin ja kiinnittää huomiota näkyvyyteen. Ulkona on iltaisin (aamuisin yhtälailla) niin mustaa, että kaikki värit ja muodot imeytyvät asvalttiin.

Heijastinta tehdessäni eilen olin täysin tietämätön siitä millainen alkuviikosta olikaan tulossa. Valoa pimeyteen sain kerrakseen, kun työnantaja kertoi töiden jatkuvan. Seitsemän viikkoa kestäneet yt-neuvottelut päättyivät osaltani siihen, että työtehtävät jatkuvat edelleen. Toimipaikkani vaihtuu. Yhdentoista vuoden rahapyykki häämöttää entistäkin lähempänä ja olihan se tieto aikamoinen helpotus. Arkea uskaltaa nyt taas vähän suunnitella ja turvallisuutta se tämäkin tieto väistämättä lisää.

Hyvää alkanutta viikkoa ja peukkuja pidän edelleen niille läheisille työtovereille, jotka edelleen odottavat tietoa omasta kohtalostaan. Ei tämä mitään herkkua ole ollut.


Ei kommentteja:

Ethän käytä kuviani ilman lupaani, kiitos!